Avainsana: tulevaisuuskasvatus
Huomisen koulu – kumppanuuden koulu
Huomisen koulun pihalla yhteisopettajien silmät säteilevät rakkautta ja hyväksyntää jokaiselle oppilaalle toivottaessaan huomenta. Koululaiselle, jonka ujous sallii vain hennon hymyn huulille. Toiselle, joka vastaa luetellen ulkoa oppimansa kolmekymmentä piin desimaalia. Hänelle, jonka äidit riitelivät aamulla. Ja lapselle, joka juoksee ja huutaa innoissaan hammaskeijun tuomaa kolikkoriemuaan. Ohitse ehtii vain luokkakaveri sähköpyörätuolillaan. Yksi oppilas vastaa osoittaen kuvakansiostaan viikonlopun kuulumiset, toisen puolesta puhuu tietokone omaa sukupuolta olevan lapsen äänellä katseella kirjoitettuja ajatuksia. Yksi kertoo omaa äidinkieltä osaavalle opettajalleen matkastaan kameleiden maassa. Alkaa tunnetaitojen tunti. Ensin rauhoitutaan yhteisellä satuhieronnalla. Harjoitellaan itseohjautuvuutta, omien tunteiden tunnistamista, sanoittamista ja hallitsemistakin. Ei ole kiellettyjä tunteita: toiset vain haastavampia kuin toiset. Kateus voi paljastaa sinulle itsellesi tärkeän tavoitteen. Viha puolestaan leimahtaa, kun itselle pyhään ja merkitykselliseen sohaistaan. ”Äitis oli” -lauseen voiman tuntevat kaikki – ja tietävät siksi, ettei sitä käytetä. Aggression tunne ei itsessään tee pahaa: futiskentällä siitä saa energiaa ja potkua. Pitää vain keksiä rauhanomaisia tapoja purkaa sitä. Opettajat yhdessä saavat enemmän aikaan kuin erikseen. Työpajoja, valokuvasuunnistusta, kokonaisuuksien oppimista, oppiainerajat ylittäviä sisältöjä. Luokkaa jaetaan pienempiin osiin: suomen tunnilla scooterit, mopoautot ja prätkät lukevat eri pituisia tekstejä. Matikan tunnilla osa harjoittelee jo murtolukuja vitosluokkalaisten kanssa. Usean aikuisen voimin työrauhaa on enemmän, aikuinen pysyy helpommin roolissaan ja jaksaa työssään paremmin, ihan tutkimustenkin mukaan. Niitä tutkimuksiahan tulevaisuudessa arvostetaan ja luetaan. Vaikka opettaja tekee työtään persoonallaan, kehittää huomisen ammattilainen itseään myös professiossaan uudesta näkökulmasta yhdessä toisten kanssa. Tulevaisuuden koulussa on enemmän resursseja ja opettajilla työrauhaa nauttia työstään. Näin kirjoitti keväällä 2019 opetusministeri ja toisti opetusalan eettistä puheenjohtajaa siinä, että ehjää ei kannata korjata. Ei uudistuksia uudistusten vuoksi. Mutta kaikki kehittäminen ei tarkoita, että vanhassa olisi vikaa. Suomalainen opettaja on korkeasti koulutettu, mutta tutkitusti käy harvemmin täydennyskoulutuksissa kuin kollegansa maailmalla. Avataan silmät sellaisille asenne- ja rakennemuutoksille, jotka tekevät maailmastamme yhdenvertaisemman ja sosiaalisesti sekä ekologisesti kestävämmän. Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan mukaan uusi sukupolvi on kultainen sukupolvi, joka lopultakin muuttaa arvopohjaamme. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen näkee rahan vain välineenä eikä pääosassa elämäämme. Kasvatuskumppanuus näyttäytyy paitsi koulun henkilökunnan keskinäisenä vastuunjakamisena myös tavassa kohdata perheitä. Tutkimusten mukaan haastavasti käyttäytyvien lasten ja nuorten tukemiseksi parhaimmat tulokset syntyvät perheisiin vaikuttamalla. Huomisen koulussa toimitaan monialaisesti ja järjestetään mm. vertaisryhmiä huoltajille, lapsille ja nuorille. Mielen hyvinvointia vahvistetaan ja tähän yhteiskunta haluaa satsata. Opettajien lisäksi läsnä olevaa oppilastyötä luokissa tekevät kuraattorit, terveydenhoitajat, puhe-, toiminta- ja fysioterapeutit. Lapsi tarvitsee kokemuksen, että aikuinen, jolle avaudun, on minua varten, eikä vain ohjaa muualle. Missä loikkii digi? Miksei puhe tulevaisuuden koulusta käsittele tekoälyä ja robotismia, koodausta ja hyperalustoja? Se kuuntelee korvat höröllään, mihin suuntaan haluamme teknologiaamme hyödyntää. Kuinka ihminen päättää tulevaisuudessa edelleenkin, valjastetaanko koneita hyvään vai pahaan. Avuksi vai tuhoksi maailmalle? Rauha alkaa rakastavasta katseesta. Lasten silmin koulussa on vain kahdenlaisia ihmisiä: lapsia ja aikuisia. He eivät arvota, kuka tarvitsee mitäkin tukea, eivätkä sitä kulkeeko käytävällä sivistystoimenjohtaja vai siistijä. Koulutuksen ammattilaiset tekevät töitä sen puolesta, että oppilaat oppisivat. Ennen kaikkea elämään toistensa kanssa. Sillä ilman toisiamme, ei meistä kukaan olisi mitään. Unelmat ovat usein universaaleja. Hanna Lampi Eri maalaisten lasten ja nuorten tulevaisuusmielikuvista väitellyt kasvatustieteen tohtori Tämä elämä –hankkeen asiantuntija. Teksti on julkaistu myös Solidaarisuuskalenterissa 2020.
Valintavalmiudet, merkitykset ja tulevaisuuskuvat nuorten koulutusvalintojen keskiössä
Yläkouluikäisten koulutusvalintoja edeltää aina oman elämän haaveiden, merkitysten ja tulevaisuuskuvien pohtiminen. Tulevaisuuskuvat voivat olla hyvin monenlaisia ja ne vaikuttavat nuoren päätöksentekoon. Tätä taustaa vasten nuoren on myös osattava kysyä, missä hän on taitava. Monet tutkijat ovat kiinnostuneet nuorten tulevaisuuteen liittyvistä toiveista ja unelmista. Nuorten tulevaisuuskasvatuksesta virisi keskustelu 1990-luvulla, jolloin tavoitteena oli kehittää tulevaisuuteen orientoitumisen valmiuksia. Tulevaisuustietoisuus on vähittäistä ymmärtämistä siitä, miten nykypäivän päätökset ja valinnat vaikuttavat toteutuvaan todellisuuteen. Tulevaisuuteen orientoituminen on ikään kuin kyky, jota oppilaat kouluissa tarvitsevat yhä enemmän. Tulevaisuusohjaus voisi olla koulujen tavoite tukea nuoria löytämään oman elämänsä suunta ja toisaalta heitä voisi myös rohkaista miettimään erilaisia valintoja. Eritoten nuorilla aikaperspektiivi on lyhyt, ja he keskittyvät vain lähivuosiin ja niiden tapahtumiin. Lyhyt aikaperspektiivi kuvastaa sitä, että nuorten oman tien löytäminen vaatii paljon voimavaroja, eikä pitkälle tulevaisuuteen yltävään ajatteluun riitä resursseja. Nuorilla yläkoululaisilla keskeinen kehitystehtävä on oman identiteetin rakentaminen, johon liittyy muun muassa ammatillisen suunnan löytyminen. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan sitä tehdään, yhdessä tämän päivän valintojen kautta. Nuoret tarvitsevat valintoihinsa valintavalmiuksia. Näillä tarkoitetaan taitoja, jotka auttavat nuoria tekemään valintoja siirtymätilanteissa. Koulutuspäätös edellyttää valintavalmiuksia ja toisaalta kykyä ymmärtää omia tulevaisuuskuvia. Tulevaisuuteen katsominen edellyttää nuorelta oman elämän merkityksen löytämistä. Nuoren täytyy ymmärtää, mikä minun paikkani elämässä olisi. On mahdollista luoda tulevaisuuskuvia yhdessä nuorten kanssa. Positiivisilla tulevaisuuskuvilla on vaikutusta yksilöiden elämään. Toivon ja oman merkityksen pohtiminen lisäävät mahdollisuutta nähdä oma tulevaisuus mahdollisuuksien kautta. Tulevaisuuden työelämää ajatellen on tärkeää tukea nuoria omien kykyjen eli vahvuuksien tunnistamisessa ja kannustaa heitä aktiiviseen toimijuuteen omassa elämässään. Olennaista on, että nuorilla on elämässään tarkoitus ja tavoite. Nuoret, jotka kokevat elämällään olevan tarkoituksen ja suunnan, ovat muita todennäköisemmin tyytyväisiä ja positiivisia, heillä on todennäköisesti hyvä itsetunto ja tasapainoinen tunne-elämä. Tämän vuoksi kouluissa kannattaa tulevaisuuskasvatuksen ja vahvuuskeskeisen ajattelun avulla helpottaa nuorten valintavalmiuksia vaativien koulutuspäätösten äärellä. Näillä on olennainen vaikutus myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Minna Saarinen Yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Tämä elämä -hanke vastaa tulevaisuuskasvatuksen haasteisiin
Koulumaailma on täynnä kliseitä: ”Non scholae sed vitæ discimus – Emme opiskele koulua vaan elämää varten!”, ”Lapsissa on tulevaisuus” tai vaikkapa opettajien ammattiyhdistyksen käyttämä tunnuslause: ”Elämäntyönä tulevaisuus!” Kuitenkaan tulevaisuuskasvatus-sanaa ei löydy opetussuunnitelmastamme yhtään ainoaa kertaa. Sitä ehdottivat jopa omaksi oppiaineekseen jo yli 20 vuotta sitten sekä edesmennyt, arvostettu tulevaisuustutkija Mika Mannermaa että psykologian professori emerita Lea Pulkkinen. Mannermaa ehdotti oppiaineen nimeksi ”tulevaisuusajattelua”, Pulkkinen puolestaan ”tulevaisuustietoa”. Jotain on kuitenkin muuttunut. Siinä, missä edellisestä opetussuunnitelmasta tulevaisuusnäkökulmakin puuttui lähes kokonaan, on itse tulevaisuus-sana löydettävissä nykyisestä opsistamme lähes 100 kertaa. Tulevaisuuskasvatuksen tehtävänä on auttaa lasta ja nuorta rakentamaan omaa tulevaisuuskuvaansa yhtenä maailmankuvan ulottuvuutena. Tulevaisuuskuva on mielensisäistä, näennäistä kuvaa, sillä ihmisellä ei toki voi olla muistijälkiä tulevasta. Kuitenkin pienikin lapsi pystyy kuvittelemaan elämää eteenpäin kognitiivisen ja psyykkisen työn avulla. Tulevaisuuskuvan merkitys ihmiselle on kaksisuuntainen: toisaalta se luodaan asettamalla itselle tavoitteita, ja toisaalta taas siihen pohjautuva toiminta nykyhetkessä luo tulevaisuutta. Maailma elää murroksessa. Tätä toitotetaan alalla kuin alalla. Futuristi Elina Hiltusen mukaan tulevaisuustutkijat voidaan jakaa kahteen leiriin. Niihin, jotka näkevät, että juuri nyt eletään suurta muutoksen aikaa. Ja sitten taas toisiin, jotka korostavat näissä tilanteissa, että ihmisellä on taipumus liioitella muutosta juuri omassa ajassaan. He muistuttavat meitä tulen tai kirjoitustaidon keksimisestä. Itsensä Hiltunen mieltää kolmanteen ryhmään: niihin, jotka seilaavat näiden näkemysten välillä ja kokevat muutoksen olevan samaan aikaan sekä hidasta että nopeaa. Internetin on sanottu muuttaneen ja yhä muuttavan maailmaa vähintään yhtä paljon kuin kirjapainon. Kaikki, mikä voi globalisoitua, globalisoituu ja kaikki, mikä voi robotisoitua, robotisoituu. Tulevaisuudessa voidaan ajaa joukkoliikennevälineellä, jota ohjataan maailman toiselta puolelta käsin. USA:n työministeriön mukaan 65 % lapsista tulee tulevaisuudessa olemaan työssä, jota ei vielä ole olemassakaan. Tekoäly asettaa meidät aivan uudenlaisten kysymysten äärelle. Miten voimme valmistaa koululaisia tulevaisuuteen, jota emme itsekään tunne? Mannermaan lisäksi toinen merkittävä suomalainen tulevaisuustutkija, erityisesti kasvatuksen puolelta, oli Anita Rubin. Hänen mukaansa nuoret elävät yhteiskunnassamme ristipaineessa, jossa mediassa ja koulussa toisaalta luodaan liikaakin uhkakuvia maailmasta ja tulevaisuuden haasteista, ja toisaalta taas luodaan paineita nuoren selvitä niiden kohtaamisesta yksin. Koulussa kaivataan kanssakulkijoita, aikuisia, jotka katsovat tulevaisuuteen lasten ja nuorten kanssa yhdessä, heitä kuunnellen. Tulevaisuuden äärellä olemme kaikki yhtä ensikertalaisia! Tähän haasteeseen pyrkii osaltaan vastaamaan myös Tämä elämä -hanke. Hanna Lampi Ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Tämä blogiteksti koostuu osista Hanna Lammen väitöskirjan lektiota, joka esitettiin Helsingin yliopistolla 16.6.2017. Lähteet ja koko väitöskirja ovat luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3492-9
elementti-improvisaatio erityispedagogiikka esr-hanke Helsingin yliopisto hyveet kehitystyö kehorytmiikka kohtaaminen koodaus Metropolian musiikki mobiilipeli moninaisuus musiikki musiikkipedagogiikka nuoret nuorisotyö opinto-ohjaus osallisuus pelimusiikki pelinrakennus pilottikoulut QR-koodi Ruskis taiteen soveltava käyttö toimintakyky tulevaisuus tulevaisuuskasvatus tutkimus työpajat Tämä elämä tämä elämä -hanke vahvuudet Valteri-koulu vanhemmuus yhdenvertaisuus yhteisopettajuus yläkoulu yläkoulut
