Tämä elämä

Keskustelimme Tämä elämä -hankkeen projektiryhmän kanssa peligrafiikoista, joita mobiilipeleihimme tulee. Ei ole yhdentekevää, millaisia samaistumisen kohteita lasten ja nuorten kirjoissa, peleissä ja videoissa näytetään. Yhteiskuntamme on moninaistunut, joten on surullista, miten samanlaiseksi meidät ihmiset usein piirroksissa kuvitetaan. Nykyisin useissa tv-sarjoissa, elokuvissa tai kirjoissa on ymmärretty, ettei kaikkien roolihenkilöiden kannata olla valkoisia, cis-sukupuolisia, vammattomia heteroita. Erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät ole ainoastaan esimerkkejä vähemmistöstään vaan kenestä tahansa ihmisestä – hyvine ja huonoine puolineen. Mervi Juusolan ja Anni Nykäsen tunnetaitoja opettavassa kirjassa ”Kuinka minusta tuli rohkea?” marginaaliin kuuluva lapsi voi olla toisissa tilanteissa kaikkien pitämä hahmo tai toisaalta jopa kiusaaja. Harvoin lehdissä edelleenkään haastateltaisiin vaikkapa romania kertomassa suomalaisesta ruoasta, vaan lähinnä vain käsittelemässä omaa vähemmistökulttuuriaan. Emme näe alla olevan kuvan mukaisia mainoksia useinkaan. Tämä elämä –peliin on tulossa mahdollisuus, jossa omalle pelihahmolleen saa valita sopivan ihonvärin liukuvalta skaalalta, eikä vain muutamasta eri vaihtoehdosta. Myös lukemista harjoituttavassa Ekapelissä oppilas voi testata erilaisia pigmenttejä roolihahmolleen. Sen sijaan huivivalikoimaa en ole peligrafiikoista vielä löytänyt erilaisten hiustyylien rinnalta. Kuitenkin iso osa koulutytöistämme käyttää huivia päivittäin ja heille sen valitseminen on yhtä merkittävä itsetunnon kohottaja kuin hiustenlaitto jollekin toiselle. Kuinka usein olet nähnyt kuvituksissa pyörätuolissa liikkuvan ihmisen? Toivottavasti edes joskus ja toivottavasti niin, että hän on kuvassa aktiivisena toimijana, eikä vain kiintiöroolissaan edustamassa vammaisuutta. Pyörätuolissa voi istua pankkivirkailija, opettaja tai tutkija. Lisäksi olisi kiva nähdä laajempi skaala erilaisia liikkumisen apuvälineitä: esimerkiksi dallareita, rollaattoreita tai sähkömopoja. Suomessa puhutaan lukuisia eri kieliä, yksi yleisimmistä vähemmistökielistämme on viittomakieli. Elävässä elämässä kahviloissa kädet viuhuvat. Mikseivät myös kirjojen, pelien tai tv-ohjelmien taustatilanteissa? Tai olisiko jollain käytössä katseohjattava tietokone kommunikoinnin apuna? Harvoin näkee myöskään opaskoiria tai valkoisia keppejä katukuvituksissa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meistä jokainen on omalla tavallaan erityinen omine piirteineen, mutta kuvituksissa sorrutaan usein normiajatteluun. Se, että kokee kuuluvansa yhteisöön sellaisena kuin on, on merkittävää. Erityisesti lasten ja nuorten tulisi saada oman identiteettinsä ja minäkuvansa vahvistamiseksi paljon tukea. Siksi esimerkiksi oppimateriaalien kehittäjillä ja kasvattajilla on suuri vastuu maailman ja sen ihmisten näyttämisessä moninaisena ja inklusiivisena. Kasvattaja, valitse siis kirjasi oikein. Saatavilla on jo laadukkaita materiaaleja, joissa pyritään normikriittisyyteen, ja niitä voi löytää esimerkiksi Maailmankoulun sivuilta: www.maailmankoulu.fi. Mutta mikäli et löydä, niin ainahan voit muokata sisältöjä itse. Matematiikan päässälaskuissa voit muuttaa Annen ja Tuomon ehkä koulun todellisuutta paremmin vastaaviksi Mariamiksi ja Khadaniksi. Tai vanhempana kohdatessasi sukupuolinormatiivisia tekstejä, voit lukiessasi vaihtaa johtajan sukupuoleksi naisen tai tanssijan sukupuoleksi miehen. Itse olen kokenut herkulliseksi lukea kaikki eläinkuvitettujen teosten äidin ja isän roolit päinvastoin. Tarinat ovat muuttuneet kiinnostavimmiksi! Niitä materiaaleja, joita ei voi itse tuunata yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakia paremmin kohtaaviksi, voi toki tarkastella lasten ja nuorten kanssa yhdessä kriittisestikin. Herätä lapset pohtimaan: voisiko tämä lentokapteeni ollakin Pirjo tai voisivatko tämän perheen vanhemmat ollakin Leo ja Mika? Mitä nuorempi lapsi, sen todennäköisemmin hän vastaa hölmistyneenä kysymyksestä: ”Tietenkin!”. Hanna Lampi Ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri