Tampereen Mediapoliksessa järjestettiin huhtikuussa 2017 VR-tuotantoon liittyvä kansainvälinen Story Jam, jossa ideoitiin ja kokeiltiin tarinnankerronnan mahdollisuuksia 360° ympäristössä. Opiskelijoita ja media-alan yrittäjiä yhteen koonnut workshop oli yksi Tampereen ammattikorkeakoulun ja Metropolia AMK:n yhteisen MEDAIA-hankkeen kokeiluista. Samalla viikolla Mediapoliksessa järjestettiin myös Mediapolis Live -konferenssi, johon saapui vaikuttava joukko suomalaisia ja kansainvälisiä puhujia.

Story Jamissa fasilitaattoreina olivat suomalaiset VR-tuotannon pioneerit Ilmari Huttu-Hiltunen ja Pekko Vuorela Rakka Creativesta. Workshopin käynnisti Englannissa toimiva VR-ohjaaja Jannicke Mikkelsen, joka kertoi 360° videon tekemisestä The Queenin kanssa tekemänsä VR The Champions -videon pohjalta. Hän muistutti, että VR-teknologia ei itse asiassa ole aivan uusi keksintö. Ensimmäisiä elementtejä virtuaalitodellisuudesta oli olemassa jo 1860-luvulla ja seuraava kehitysaalto oli 1950-luvulla.

Osallistuin 360° Story Jamin organisoimiseen ja fasilitointiin. Artikkelissa valotetaan 360° tuotannon eri puolia. Kuinka tehdä ja kuinka ei? Esimerkkeinä toimivat mm. kahden ja puolen päivän mittaisen Story Jamin aikana syntyneet videot.

Miksi 360° video?

VR/AR-markkinoiden koko on Tekesin mukaan tällä hetkellä 5,5 miljardia dollaria. Vuonna 2020 markkinoiden ennustetaan paisuneen jo 150 miljardiin dollariin. Videoita käytetään laajasti eri toimialoilla rakentamisesta viihdekäyttöön ja opetusmateriaalista etäterveydenhoitoon.

360° videot ovat parin viime vuoden aikana tehneet voimallisesti tuloaan myös mediatalojen sisältörepertuaariin uutisvideoina ja lyhytdokumentteina. Muun muassa Euronews, The New York Times ja Frontline ovat olleet 360° videoiden käytössä etujoukoissa. Fiktiiviset 360-elokuvat ovat myös löytäneet tiensä koteihin. Niitä löytyy useiden eri katalogisovellusten kautta, esimerkkeinä Within ja Ryot.

Media-alan opinnoissa 360° videotuotantoon tutustumista ei kannata jättää väliin.

“Silloin sulkisi itseltään ihan kokonaisen maailman pois. Mun mielestä ollaan sellaisen aiheen äärellä, että ei ole enää kysymystä, tarvitseeko minun tietää tästä mitään. Tämä ei ole hetken huuma”, sanoo suomalaisen VR-tuotannon pioneeri, ohjaaja ja tuottaja Ilmari Huttu-Hiltunen Rakka Creativesta. Hän oli yksi MEDAIA-hankkeeseen kuuluvan Story Jam -workshopin kouluttajista huhtikuussa 2017.

Nopeasti haltuun

Yksi syy 360° videoiden suosion kasvamiseen on kuvauskaluston yksinkertaistuminen. 360° videotekniikka saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta sitä se ei välttämättä ollenkaan ole. Kun tarina on keskiössä, ei kuvauskaluston tarvitse maksaa kymmeniä tuhansia tai koostua useista GoPro-kameroista. Tavallinen leikkausohjelma riittää videon koostamiseksi.

360° videotuotanto on mahdollista ottaa haltuun muutamassa päivässä. MEDAIA:n Story Jamissa toteutettiin tarinalliset 360° videot kahdessa ja puolessa päivässä.  Workshopissa käytettiin Samsung Gear 360° kalustoa ja Premiere-leikkausohjelmaa,  jossa oli Mettle Skybox -lisäosa.

MEDAIA:n Story Jamissa tuotiin yhteen joukko media-alan kansainvälisiä opiskelijoita ja yrittäjiä, jotka toteuttivat yhteensä viisi videota järjestäjien valitsemissa kuvauspaikoissa. Heidän piti kehittää fiktiiviseen tarinaan kestoltaan 2-3 minuutin mittainen monologi, jota käytettiin voice-over äänenä 360-videossa. Videoiden toteutus onnistui hienosti, kun kussakin ryhmässä oli 1-2 opiskelijaa, jotka olivat toteuttaneet 360° videoita jo aiemmin. Vertaisoppiminen learning by doing -menetelmällä oli toimiva tapa sukeltaa sisään 360° tuotannon eri puoliin.

“Ideointivaiheessa meillä voi olla hirveän paljon hyötyä siitä, että törmäytetään erilaisia tekijöitä”, MEDAIA:n projektipäällikkö Leena Mäkelä sanoo, mutta muistuttaa ekspertiisin merkityksestä. Pidemmälle viedyt kaupalliset teokset kaipaavat erityisosaamista niin kuvaamisen, äänityön, grafiikan kuin jälkikäsittelynkin alueella. Tarvitaan mm. Unity-osaajia ja 3D artisteja.

“Kevyellä kalustolla kannattaa ehdottomasti lähteä liikkeelle, koska se ei vaadi juuri minkäänlaista teknistä osaamista. Mutta ammattikalustoon siirtyminen vaatii ihan vastaavanlaisen kokemuksen kuin minkä tahansa ammattikameran käyttö”, Ilmari Huttu-Hiltunen sanoo.

360° kamera on katsojan silmät

Multimedia-journalisti ja ICFJ Knight -ohjelman tutkija Ravi Bajpai muistuttaa 360° videon tekijöitä tarinan tärkeydestä. Joskus ongelmana on se, että valitaan väärä tarina – tai ei tarinaa ollenkaan.  Tarinan valinnassa täytyy ensinnäkin pohtia, tarvitseeko se 360° videon vai olisiko se sittenkin parempi kertoa perinteisen videon keinoin. Määrittävin tekijä tarinan valinnalle on se, kuinka katsoja halutaan asemoida suhteessa esitettyihin tapahtumiin. Perinteisessä videossa katsoja on sivustaseuraaja. 360° videossa katsoja puolestaan sijoitetaan tapahtumien tai paikan keskelle, yhdeksi tarinan osaksi. Kamera on yhtä kuin katsojan silmät.

Melkein kaikissa MEDAIA:n Story Jamin tarinoissa katsojalle (eli kameralle) annettiin selkeä rooli. Muut hahmot puhuivat katsojalle (Downtimes) tai toimivat läheisessä suhteessa häneen. Joissakin videoissa kamera jopa puettiin tietyksi hahmoksi (Masked) tai aseteltiin sellaiseen paikkaan, jossa hahmo identifioitui tarinan hahmoksi (The World in a Room). Yhdessä tarinassa katsojaa heitettiin milloin kirkon parvelle, milloin alttarin eteen (Relick). Huomio kiinnittyi kaikista suunnista katsoen tarinan päähenkilöön, mutta voice overissa keskusteli kaksi henkilöä, mies ja nainen. Yhdessä tarinassa oltiin Kauppahallissa (Kauppahalli), jonne ystävykset sopivat treffit.

360° videossa tärkein tavoite on antaa katsojalle aidosti immersiivinen kokemus, jossa katsoja uppoaa tarinaan. Erään osallistujan mielestä Downtimes oli hyvä esimerkki siitä:  “tämä loppuratkaisu oli myös todella hyvä ja nerokas. Tuntui kun oikeesti olisi hirtetty.”

360° videossa näkyvät paikat ja toiminta saavat aina merkityksen suhteessa katsojaan. Kameran paikka ja korkeus pitäisikin olla sellainen, että katsoja voi samaistua siihen.  Kameran olisi tavallisinta käyttökokemusta ajatellen olla joko seisovan tai istuvan ihmisen silmien tasolla.

Videoissa, joissa subjekti eli kamera on tietty fyysinen hahmo kehoineen ja vaatteineen, voidaan katsoja suunnata hyvin selkeästi tarinaan sisälle. Katsojalle jää silloin kuitenkin vähemmän varaa tulkita ympäristöään.

Hieman ongelmallista on, jos katsoja sijoitetaan paikkoihin, joissa hän ei luontevasti istuisi: esimerkiksi pöydälle tai dronekameraan. Monilla 360° videoita tekijöillä on myös suuri houkutus laittaa kamera nopeasti liikkuvaan välineeseen – rullalautaan tai laskuvarjohyppääjän kypärään. Kokemus onkin hyvin hurja – ja jotkut jopa pitävät siitä. Useimmille kokemus aiheuttaa kuitenkin huimausta tai pahoinvointia. Jos katsoja voi kuitenkin asemoida itsensä jonkun liikkuvan laitteen sisälle, kuten vaikkapa vuoristoradan vaunuun, liike tuntuu luontevammalta. Juoksemaan ei kannata lähteä 360° kameran kanssa.

Kerronnan keinoja

360° videossa paikka sisältää tarinan. MEDAIA:n Story Jamin tehtävänannossa huomioitiin tämä jo valmiiksi. Työryhmille annettiin valmiiksi kiinnostavat ympäristöt, joihin olisi helppo sijoittaa tarina. Paikka itsessään ei kuitenkaan vielä ole tarina, ellei siitä osoiteta jotain kiinnostavaa kokijalle.

Story Jamin palautekyselyssä eräs osallistuja kehui erityisesti Masked-videota: “He olivat käyttäneet tilaa todella hyvin. He ottivat kaiken irti siitä hylätystä paikasta. Se paikka itsessään nimittäin aiheuttaa jo kylmiä väreitä.”

360° videossa katsoja on viime kädessä tarinan kertoja. Jotta katsoja kiinnittää huomionsa videon tekijän haluamaan suuntaan, on katsojan huomiota johdateltava. Story Jamin videoissa fyysinen toiminta ja puhuttelut toimivat vihjeinä. Voice-over toimi katsojalle annetun hahmon ajatusäänenä.

Eräs Story Jamin osallistuja jäi palautekyselyssä erityisesti pohtimaan:  “Osoitetaanko katsojalle katseen suunta ja pidetään teoksen tulkinta tiukassa kontrollissa vai annetaanko katsojalle aikaa löytää tarina ja sen johdatus vapaasti koko kuvapinnan alalta? Onko 360 videossa tarkoitus käyttää aktiivisesti koko kuvapintaa?”

“Etäisyys kamerasta vaikuttaa siihen, mihin katsojan huomiopiste muodostuu”, Ilmari Huttu-Hiltunen vastaa. “Jos lähellä on jotain, niin siihen katsojan silmät ensimmäiseksi hakeutuvat. Kun ei ole kuvakokoja käytössä, niin sitten keinona on kameran tai kohteen sijoittelu, mennään lähemmäs tai kauemmas siitä. Sitten leikkauksissa seurataan sitä huomiopisteen paikkaa ja mennään sen mukaan.” Leikkauspöydässä pystytään määrittelemään, minne katsoja kunkin otoksen alussa ensin katsoo.

360° tarinassa ei pitäisi olla liikaa samanarvoista toimintaa eri puolilla. Katsojaa ei lähtökohtaisesti pitäisi hämätä toiminnalla, joka kilpailee katsojan huomiosta.

Dokumentaarisissa 360° videoissa katsojaa voi johdatella esimerkiksi tekstillä, voice overilla ja siten, että videossa on mukana presentoija, kanssakulkija – yleensä toimittaja. Siitä, voiko dokumentaarisen videon toimittaja näkyä kuvassa, on oltu useampaakin mieltä. Ravi Bajpain mielestä toimittajan on parempi pysyä piilossa, ellei hänelle ole selkeästi suunniteltu tarinaan liittyvää roolia.

Käännösteksti ja/tai tekstitys toimii hyvin 360° videossa, kunhan se on nähtävillä vähintään kahdessa suunnassa – Ilmari Huttu-Hiltusen mukaan mieluiten vielä niin, että teksti seuraisi katsojan katseen suuntaa, kun hän kääntää päätä.  Videota ei kuitenkaan pidä laittaa aivan täyteen tekstiä tai muuta grafiikkaa. Värimäärittelyn ja valaisun keinoja kannattaa myös hyödyntää.

Erilainen ajantaju

SubVRsiven luovan johtajan Austin Macen ja sisältöpäällikkö Ryan Thomasin mukaan  moni aloittelija leikkaa videoonsa liian vähän tai liian monta otosta. Saattaa olla melkoisen häiritsevää, jos saman videon sisällä mennään sattumanvaraisesti otoksesta toiseen – varsinkin, jos paikka vaihtuu. Dagens Nyheterin päätoimittajan, Matilda Hansonin mukaan katsoja tarvitsee 30 sekuntia voidakseen orientoitua uuteen paikkaan, johon otos vie. Informaatio, joka perinteisessä videossa mahtuu viiteen minuuttiin, vie 360-videossa kaksinkertaisen ajan.

Toisaalta myös liian pitkät otokset paikassa, jossa ei tapahdu mitään ja jossa ei ole mielekästä viipyillä, ovat turhia. Varsinkin, jos otokseen ei liity mitään muuta kerronnallista elementtiä kuin videokuva.

Koska 360° videota ei varsinaisesti perinteiseen tapaan leikata, vaan videoon laitetaan kokonaisia otoksia toisensa perään, on “leikkauksia” tehtävä otoksen sisällä. Esimerkiksi katsojalle puhuva henkilö on “lähikuvassa”, kun hän tulee fyysisesti lähelle kameraa.

360° kameran käyttö

Yksi tavallinen virhe, jonka 360° kuvaajat helposti tekevät, on kameran tilttaaminen tai kiertäminen. Silloin pakotetaan katsoja katsomaan alaspäin tai sivuille kesken katsojan omien pään liikkeiden. On siis ajateltava, että kameran jalusta on kuin täysin paikallaan seisova tai istuva ihminen. Vasta katsoja pyörittää päätään tai kääntyy seisten tai istuen sinne suuntaan, minne haluaa. Ei kuvaaja.

Koska360° kameran linssit ovat laajakulmalinssejä, täytyy tärkeiden tapahtumien tulla hyvinkin lähelle, noin 1-2 metrin päähän kamerasta, jotta ne erottuvat. 360° kameralla ei zoomata. Tästä huolimatta kuvaajan ja toimittajan ei kannata jäädä kurkkimaan kulman taakse, sillä sellaisen katsoja kuitenkin helposti huomaa kauempaakin. 360° kuvassa ei ole olemassa paikkaa nimeltä “kameran takana”.

Kameraa ei myöskään kannata asettaa liian lähelle kohdetta (alle metrin), sillä silloin se näyttää tulevan katsojaan kiinni, hänen yksityiseen tilaansa. Vaikutelma on rajumpi VR-laseilla katsottaessa, ei niinkään kännykällä tai tietokoneella katsottaessa.

Jos kuvaaja tai ohjaaja eivät ole videossa jossakin tarinan kannalta merkittävässä roolissa, kuvaajan ja ohjaajan on pysyteltävä kulman takana ja toivottava, että muistikortille tarttuu sitä mitä pitää. Kevyiden 360° kameroiden, kuten Ricoh Thetan ja Samsung 360 Gearin, etu on se, että toimintaa voi seurata kännykän previewsta.

Entä ääni?

Ääni on yksi vahvimmista kerrontakeinoista, joilla katsojan huomiota voi suunnata 360° videossa. Ilmari Huttu-Hiltusen mukaan ääni, joka seuraa katsojan pään liikkeitä olisi 360° videossa suositeltavin. Spiikki koetaan usein pään sisällä olevaksi ääneksi, joka tulee aina samasta suunnasta, mutta muu äänimaisema pitäisi seurata katsomisen suuntaa.

360° videoita on tehty pitkään stereoäänellä, sillä aluksi äänen jälkikäsittely spatiaaliseksi oli erittäin aikaa vievää. Siitäkin huolimatta, että Ambisonics-ääni on ollut olemassa pidempään kuin 360° video. Ohjelmistojen puolesta se on kuitenkin nyt teknisesti hyvinkin mahdollista. Lähes kaikissa eniten käytetyissä audio-ohjelmistoissa on lisäosia, joiden avulla saadaan aikaan katsojan pään liikkeitä ja äänen etäisyyttä seuraava binauraalinen ääni.

Markkinoilla on jo kameroita, joihin on sisäänrakennettu myös useammasta suunnasta ääntä tallentavat mikrofonit. Myös Samsung 360 Gear -kamerassa on sellainen, ja sen tallentama audiomateriaali on oikein hyvää. Äänen jälkikäsittely siten, että olisi mahdollista esimerkiksi voimistaa jostakin suunnasta tulevaa ääntä, ei Samsungin materiaalista kuitenkaan ole mahdollista. Katsojan huomion voi äänellisesti kiinnittää vain tuomalla äänilähde fyysisesti lähelle. Silloin se tietenkin myös näkyy kuvassa.

MEDAIA:n Story Jamissa mukana olivat myös Zoom H2N -tallentimet. Ravi Bajpai suosittelee Zoom H4N:ää. Niillä äänitetyllä materiaalilla voi jo ainakin simuloida spatiaalisuutta. Ole Krogsgaard puolestaan suosittelee iRig Mic Lavia, johon voi kiinnittää kaksikin nappimikkiä.

Stereoääni ei välttämättä palvele kaikkia 360° videoita. Jos aitoa spatiaalisuutta ei ole toteutettavissa, 360° videoissa voidaan käyttää jopa monoääntä luontevamman vaikutelman saamiseksi.

Korjataan jälkikäsittelyssä?

360° videon tekijän on voitava luottaa kameraansa ja siihen, että muistikortille tarttuu haluttu materiaali. “´Fix in post´ ei todennäköisesti ole halpaa – tai mahdollista”, sanoi Andrew Baldwin Mediapolislive-seminaarissa huhtikuussa.

Samsung 360 Gearilla kuvattu materiaali on suhteellisen helppoa leikata. Kamerassa on kaksi vastakkain olevaa 180° linssiä, joten on vain yksi sauma, joka pitää liittää yhteen eli stitchata. Yksittäisiä otoksia pystyy trimmaamaan jo puhelimella ja julkaisemaan ne YouTubessa tai Facebookissa. Eniten kärsivällisyyttä vaaditaan vaiheessa, jossa otos stitchataan siirtämällä se Bluetooth- tai Wi-Fi -yhteydellä puhelimeen tai esimerkiksi muistikortinlukijalla tietokoneelle. Puhelimella stitchatessa resoluutio valitettavasti kuitenkin putoaa 2K:hon.

Tietokoneella otos voidaan stitchata ja leikata Samsungin omalla Action Director  -ohjelmalla. Sitä voi käyttää myös yksinkertaiseen leikkaamiseen, ja sillä voi lisätä videoon myös tekstejä.  Premierellä saa kuitenkin ammattimaisemman lopputuloksen, varsinkin äänileikkauksen osalta. Mettle Skybox -lisäosa auttaa leikkaamisessa, sillä sen playeria käyttämällä voi leikata vaikka VR-lasit päässä. Lisäosan hyöty on juuri se, ettei raakaversiota tarvitse renderöidä välillä previewta varten.

Useimmat ammattimaisten VR-teosten tekijät käyttävät GoPro-rigillä kuvatun materiaalin leikkaukseen Koloria ja/tai Premiereä.

Laatua käyttäjälle

Koska käyttäjä on tarinan lopullinen ohjaaja, kaikkein tärkeintä on miettiä koko tarina ja sen toteutus käyttäjän näkökulmasta. 360° videota tehdessä on tärkeää pohtia myös, millaisella laitteella ja millaisessa ympäristössä hän katsoo videon.

Vaikka VR-teosten kysyntä on esimerkiksi yritysmaailmassa tällä hetkellä erittäin suurta, ei niiden katsominen laseilla ole edelleenkään kovin tuttua. “Hyvin harva on pitänyt virtuaalilaseja päässään”, Ilmari Huttu-Hiltunen sanoo. Laitekanta laajenee kuitenkin koko ajan. “Niitä myydään koko ajan niin paljon kuin ehditään tekemään.”

Suuri osa 360° videoista katsotaan YouTubesta tai Facebookista kännyköillä ja jopa tietokoneilla. Ne toimivat ´taikaikkunoina´ virtuaalimaailmaan. Ongelma on, että nettiyhteydestä riippuen materiaali saattaa olla suttuisempaa kuin pitäisi. Ilman laseja pelkällä kännykällä katsoen video saattaa myös näyttää suhteellisen hyvältä, mutta lasit eivät anna huonoa laatua anteeksi.

Story Jamissa The Queenille tekemänsä VR The Champions -videon esitellyt ohjaaja Jannicke Mikkelsen kehottaa tarjoamaan katsojille vain parasta laatua. “Huonoon laatuun turhautunut katsoja ei ehkä kovinkaan pian palaa VR-teosten pariin uudestaan.”

Onko kevyillä 360° videokalustoilla sitten mahdollista tehdä sellaista laatua, jota varten katsojat hankkisivat VR-laseja? Esimerkiksi Euronews luottaa kevyeen kalustoon ja tekee varsin vakuuttavia uutisvideoitaan niillä. Kännykällä ja tietokoneen näytöltä katsottaessa laatu on riittävä. Muun muassa The Guardian, Sky News ja Arte ovat kuitenkin valinneet mieluummin satsata aikaa ja osaamista korkealaatuisiin VR-teoksiin, VR-laseilla katsottaviksi.

“Uutisvideon ei tarvitse olla käyttökelpoista tai pinnalla kovin pitkään, jolloin on olennaista että se saadaan tehtyä mahdollisimman nopeasti ja kevyesti. Välitetään tilanne, joka on relevantti, mikä on tärkeämpää kuin kuvan laatu”, Ilmari Huttu-Hiltunen sanoo.

Story Jamin kevyellä kalustolla tehdyt videot ladattiin katselutilaisuutta varten alkuperäisinä puhelimiin ja katsottiin VR-laseilla. Laatu oli miellyttävä. Jos videot katsoi laseilla YouTuben kautta, laatu oli huonompi.

Jannicke Mikkelsen odottaa aikaa, jolloin planetaarion tyyppiset Dome-elokuvateatterit yleistyvät. Hänen mielestään niissä saa parhaan VR-katsomiskokemuksen. Myös Ilmari Huttu-Hiltunen ennustaa Dome-teattereita tulevan koko ajan lisää. VR-kokemuksia on siis pian tarjolla myös perinteisille leffassa kävijöille.

 

 

Pieniä suuria vinkkejä

Euronewsin päätoimittaja Duncan Hooper on koonnut Samsung 360 Gearilla kuvaamiseen vinkkejä, joiden avulla voi pelastaa koko materiaalin.  Toimittaja Ole Krogsgaardilla on niitä vielä lisää.

Ennen kuvauksia:

1. Pyyhi linssit puhtaaksi. Usein. Kameraa operoidaan pyörittämällä, joten sormenjälkiä tulee helposti ja ne voivat pilata koko otoksen.
2. Tarkista asetukset: varmista, että kuvaat videota, et still-kuvaa, timelapsea tai video loopia.
3. Varmista, että kuvaat resoluutiolla 3840 x 1920. Asetukset saattavat helposti vaihtua pienempään resoluutioon, ellet tarkista.
4. Tarkista, että molemmat linssit ovat päällä (punainen valo palaa) ja että niiden valotus on ok (näkyy kännykän previewsta).
5. Tarkista valotus kännykän previewsta vielä kerran: kamera muistaa edellisen asetuksen ja jatkaa kuvaamista sillä, ellei valotusta tarkisteta.
6. Pidä huolta, että kamera on horisonttiin nähden suorassa. Jälkikäsittelyssä voidaan suoristaa kuvaa, mutta se on hankalaa. Huolehdi, että jalusta on vakaalla pohjalla, jotta kamera ei värise tai tipahda.
7. Aseta kamera paikkaan, jossa on samankaltainen valo molempien linssien puolella. Jos niissä on eroja, stitchausraja näkyy videossa selvästi.
8. Vältä valotilannetta, jossa on maksimaalinen kontrasti. Kuten esimerkiksi sisätilaa, jossa aurinko paistaa kirkkaasti sisään. Tarkista exposure kännykän previewsta.

Kuvauksen aikana:

1. Jos äänität haastatteluja, tarkista, että paikka on riittävän hiljainen, että kamera voi tallentaa äänen kunnolla.
2. Jos teet haastatteluja paikassa, jossa on meteliä, käytä erillistä mikkiä haastateltavien kanssa. Vähintään kännykkää, ellei muuta mikkiä ole.
3. Älä laita mitään mielenkiintoista sokeiden pisteiden kohtaan (1,2 metriä kameran sivuilla, missä ei ole linssejä).
4. Kameran linssit ovat tarkempia keskellä. Asemoi tilan kiinnostavin toiminta tai kohde keskelle linssin keskellä olevalle alueelle.
5. Kameran kannattaa olla henkilön leuan korkeudella (jos hän seisoo). Jos kamera on alempana, henkilö näyttää jättiläiseltä, Isossa väkijoukossa on tosin järkevää, että kamera on muiden ihmisten päiden yläpuolella.
6. Kamera voi kuumentua liikaa ja sammua, jos kuvataan korkealla resoluutiolla liian pitkään. Kannattaa pitää klipit noin 2 minuutin mittaisina. Lyhyet klipit ovat myös helpompia työstää jälkikäsittelyssä.
7. Pidä mukana vara-akkua. Yksi akku kestää 60 minuuttia.
8. Varaa mukaan muistikortti, johon mahtuu riittävästi materiaalia. Tai useampia.

Kuvauksen jälkeen:

1. Jos mahdollista, siirrä videoklipit myös läppärillesi, jotta niistä jää backup-versiot.
2. Älä unohda ladata akkuja.

 

Tämä artikkeli on julkaistu englanninkielisenä TAMK:in julkaisusarjassa 12.10.2017.

Miksi ihmiset uskovat valheisiin, vaikka ne olisi todistettu vääriksi? Ovatko he tyhmiä, sinisilmäisiä idiootteja vai täysin harhojen vallassa? Vai vain ihmisiä, joiden psyyke toimii niin kuin se useimmilla ihmisillä toimii?

Donald Trump on nykypäivän valehtelijoista räikein ja röyhkein. Silti on laaja joukko ihmisiä, jotka uskovat häntä. Voimme ajatella, että heillä on siihen tarve, he ovat valinneet niin tai he eivät välitä tietää muusta. Kyse on kuitenkin hieman monimutkaisemmasta ilmiöstä, eikä siihen ole aivan helppo vaikuttaa.

Ihminen uskoo, mitä kaveritkin uskovat. Hän ympäröi itsensä tiedolla, joka tukee ihailemansa henkilön tempoilevimpiakin tarinoita. Ihmisellä on taipumus täyttää juonesta puuttuvia aukkoja ja selittää asioita omasta vinkkelistään parhain päin. Myös Trump tekee niin. Kyseessä on niin sanottu vahvistusharha (confirmation bias). Efekti on sitä voimakkaampi, mitä enemmän tunnetta on pelissä. Kun kuulemme jotain omaa uskomustamme tukevaa informaatiota, aivoihimme syöksyy dopamiiniryöppy, aito hyvän olon tunne, joka saa meidät tarttumaan aseisiimme entistä tiukemmin.

Vahvat tunteet jotakin asiaa kohtaan eivät useinkaan perustu vahvaan perehtyneisyyteen tai ymmärrykseen asiasta. Useimmat meistä luulevat tietävänsä asioista paljon enemmän kuin oikeasti tietävät. Meille riittää, että tiedämme asiasta pintapuolisen selityksen, syvällisempiä yksityiskohtia ei tarvitse tietää. Voimme uskoa tietävämme asiasta, kun voimme viitata johonkuhun muuhun, joka oikeasti tietää asiasta. Lopun kertovat ne mediat, jotka kertovat asioita, joita haluamme kuulla, ja siitä vinkkelistä, joka meistä tuntuu parhaimmalta.

Ihminen ei ajattele yksin. Jos ympärillä on riittävästi hengenheimolaisia, miksi uskoa toisin? Monissa tilanteissa on jopa edullisempaa uskoa samaan asiaan kuin ympärillä olevat ihmiset, muuten voi joutua yhteisön ulkopuolelle.

”Jos sinun mielipiteesi Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistuksesta (Affordable Care Act / Obamacare) on perusteeton ja minä kuitenkin luotan siihen, niin myös mielipiteeni on perusteeton. Kun puhun Tomille ja hän päättää, että hän on samaa mieltä kanssani, hänen näkemyksensä on myös perusteeton. Mutta nyt, kun me kolme olemme samaa mieltä, voimme olla aivan tyytyväisiä näkemykseemme. Jos me kaikki nyt hylkäämme epäuskottavina sellaiset tiedot, jotka ovat ristiriidassa mielipiteidemme kanssa, saat, no, Trump-hallinnon”, selittää Elizabeth Kolbert The New Yorkerin artikkelissaan.

Voimme helposti uskoa äärimmäisen vahvasti jopa asioihin, jotka ovat meille vaarallisia. Kun joku kiistää oman uskomuksen, puolustamme sitä entistä voimakkaammin (backfire effect). Vastapuolen argumentointi totuuden puolesta kääntyy silloin itseään vastaan.  Moni pysyy vanhassa kannassaan, vaikka jo tietäisi uskomuksensa olevan väärä.

Joutuessaan myöntämään erehdyksensä ihminen taistelee myös kasvojen menetyksen ja häpeän kanssa. On helpompi löytää erilaisia puolustuspuheita totuutena pidetylle asialle kuin pysähtyä, katsoa totuudenpuhujaa silmiin ja myöntää olleensa väärässä. Mitä suuremmat panokset (aikaa, rahaa, vaivaa) ihminen on laittanut asiaan, sitä suurempi on tarve puolustaa korttitaloa.

Väärän uskomuksen muuttaminen on erittäin vaikeaa, sillä riittävän pitkään toistettuna valheesta tulee totuus. Vaikka ihminen olisi järjen tasolla jo pysähtynyt kuulemaan muitakin näkökantoja, aivot muistavat toisin. Kun ihminen saa uutta tietoa, hän liittää sen vanhoihin tietoihin, tunteisiin ja uskomuksiin. Uusi tieto ei korvaa vanhaa, vaan uusi käsitys on jotain uuden ja vanhan välillä – kuitenkin paljon lähempänä vanhaa kuin uutta.

On edelleen suuri joukko ihmisiä, jotka luulevat Obamaa muslimiksi, ja ilmastonmuutosta huijaukseksi. Eikä kysymys ole siitä, olivatko he enemmän tai vähemmän koulutettuja. David Merreby referoi Big Thinkin artikkelissaan Dan Kahanin ja hänen tiiminsä tutkimusta, jossa osoitettiin, että korkeamman tieteellisen lukutaidon ja järkeilyn taidon omaavat ihmiset olivat vähemmän huolestuneita ilmastonmuutoksen riskeistä. Tämä toki oli kytköksissä siihen, oliko heidän alansa millään tavalla ilmastonmuutokseen liittyvä vai ei.  Kun tutkimukseen osallistuneet jaettiin yksilöllisiin ja auktoriteetteihin uskoviin vs. tasa-arvoon ja yhteiseen hyvään uskoviin, huomattiin, että auktoriteetteihin uskovilla individualisteilla oli korkeampi tieteellinen lukutaito ja vähäisempi huoli ilmastonmuutoksesta kuin yhteisöllisillä yhteiseen hyvään uskovilla.

Onko vääriä väitteitä siis mitenkään mahdollista korjata siten, että ihmiset uskovat sen, mikä on totta?

Brendan Nyhan ja Jason Reifler esittävät Misinformation and Fact-Checking –tutkimuksensa pohjalta toimittajille joitakin neuvoja, joita väärien tietojen korjaamisessa olisi hyvä pitää mielessä:

1. Kirjoita juttu alunperinkin oikein.

Kun väärä tieto on varastoitunut ihmisten mieleen, sitä on vaikea pyyhkiä sieltä pois. Vaikka virhe korjattaisiin, väärä tieto vaikuttaa taustalla niin, että jonkin ajan kuluttua ihminen voi edelleen muistaa vain väärän tiedon.

2. Korjaa virheesi niin pian kuin mahdollista.

Päivitä juttusi heti. Jos mahdollista, virheestä olisi hyvä tiedottaa kaikille medioille, jotka ovat jakaneet juttua. Vaikka vahinkoa on vaikea korjata, päivitetyt versiot artikkeleista tai videoista jäävät kuitenkin verkkoon uusien lukijoiden ja toimittajien käytettäväksi, eivätkä ainakaan uudet lukijat harhaudu väärille jäljille.

3. Varo, ettet pahenna virhettä.

Joskus korjaukset voivat jopa lisätä virhetulkintoja. Kun virhettä korjataan, se tulee yhä laajemman yleisön tietoon ja alkuperäinen myytti voi jäädä elämään. Virheellinen väite voi ajan myötä olla helpompi muistaa. Varsinkin ne, jotka alunperinkin uskoivat virheelliseen väitteeseen, voivat saada keskustelun jatkumisesta lisää pontta käsityksilleen. Samaan aikaan, kun toimittajalla on halu korjata virhe, hän voi samalla tulla antaneeksi sille lisää julkisuutta.

4. Vältä negaatioita: kerro asia oikeassa muodossa.

On tutkittu, että korjaavat affirmaatiot toimivat paremmin. Lause ”John on vapautettu syytteistä” muistetaan paremmin oikein kuin lause ”John ei ole rikollinen”. Jos valhetta yrittää korjata kieltämällä sen (John ei ole rikollinen), ihminen saattaa silti muistaa kyseisen väitteen entistä paremmin. Ihminen ei muista sanaa ei. John on rikollinen.

5. Vältä virheellisen väitteen toistamista.

Mitä useammin väärä väite toistetaan, sitä useampi ihminen kuulee siitä. Mitä vähemmän asiasta puhutaan, sitä vähemmän väärä väite lähtee leviämään. Jos väitettä toistetaan, ihmiset uskovat helpommin myös sen sisältöä lähellä olevat väitteet todeksi.

6. Vältä puolueellisia ja ideologisia väitteitä.

Asiayhteys, jossa virheellisiä käsityksiä käsitellään, näyttää vaikuttavan merkittävästi korjausten tehokkuuteen. Näyttää siltä, että jutun tekeminen niin vastapuolella olevan puolueen jäsenestä kuin alun perin virheellisen väitteen esittäneestä poliitikosta ei välttämättä ole tehokas tapa korjata virhettä, vaikka journalismin perussääntöihin kuuluukin esittää paitsi väitteen lähde, myös toinen osapuoli. Pitäisi löytää riittävän arvovaltainen tapa korjata väite ilman mitään puolueellisia vihjeitä. Tyypillisesti jutussa kerrotaan, että ”demokraatit sanovat X ja republikaanit sanovat Y”, mutta väärä väite ei tätä kautta todennäköisesti tule kumotuksi.

7. Käytä uskottavia lähteitä.

Odottamattomista, mutta uskottavista lähteistä tulevat korjaukset ovat todennäköisesti tehokkaampia kuin tiedotusvälineistä tai puolueellisista lähteistä tulevat. Asiantuntijat, jotka vastustavat omien ideologisten tai puolueellisten liittolaistensa väärää käsitystä, voivat olla erityisen vakuuttavia. Pseudo-asiantuntijoita kannattaa välttää, koska he voivat vääristellä jopa asioita, joista on olemassa tieteellinen yksimielisyys.

8. Käytä grafiikkaa silloin, kun se on tarkoituksenmukaista.

Esimerkiksi määrällisiä faktoja esittäessä grafiikka on tehokkain tapa korjata virheellisiä käsityksiä.

9. Ole tietoinen siitä, että ihmiset valikoivat uutislähteensä.

Koska mediamarkkinoilla on niin paljon vaihtoehtoja, ihmiset voivat etsiä juuri sellaisia uutislähteitä, jotka ovat sopusoinnussa heidän ideologisten tai puolueellisten mielipiteidensä kanssa. Epämukavia uutisia vältetään. Korjausten tehokkuus ei ole kovin korkealla, jos ihmiset eivät edes törmää uutislähteisiin, joissa korjaukset ovat. Esimerkiksi sosiaalisen median algoritmit vahvistavat kuplaa. Olisi etsittävä tapoja saattaa ihmisten saataville sopivan monipuolista uutistarjontaa niin, että kuluttaja myös valitsisi seurattavakseen erilaisia medioita.

VR and 360 video have broken through in music business within last two years. Björk was one of the first with her video Stonemilker in the summer of 2015. Already in March 2015 Noa Neal Graffiti 360 video was published. But as early as 2012 84.Paris made an ambitious case study MTV Gif Me More Party, which offered 50 different experiences within one VR music video — by choosing the perspectives of the characters. We, too, started to play along, but a little more simply.

Among the pioneers in Finland

I first got in touch with 360 video and VR-storytelling in the spring of 2016, when I got a proposal to produce a 360 music video in co-operation with Metropolia University of Applied Sciences and Finnish Broadcasting Company YLE. YLE had already made a few 360-streaming experiments for example in Finnish Independence Day After Party programme, but they had not yet made an actual 360 music video.

In the beginning of 2016 there was known to be produced only one 360 music video in Finland, Stam1na´s Kuudet raamit. Head of Development and Skills training in YLE Creative Content, Raimo Lång, wanted to try this new technology more and our school was perfect for this experiment with YLE. At the time I was working in YLE as a development producer, but my permanent job was a senior lecturer of tv- and online journalism in Metropolia. I was excited about this opportunity. Since 360 ​​the video was one of the top trends in the media in 2016, I gladly decided to hop in.

At first we were given an idea that we would do three stories, which the viewer could choose by clicking hotspots even in the middle of a song. Pretty soon we gave up the hotspots — and finally two of the story. We thought that less would be more.

Ambitious examples

The first source of our inspiration was the music video for Muse’s Revolt, which my colleague, cinematographer Sampsa Huttunen spotted from the internet. The video was very rich for us because it showed how different clues around the viewer helped him/her find different aspects of the story. The viewer could be directed to look in different directions with lights, direction of the movements and also with some sound effects.

It was clear that if we wanted to come close to Muse’s ambitious 3D/VR experience, we should have a multidisciplinary team making the video. 360 video was a completely new in Metropolia, and now we had the opportunity to explore this with students. I called colleagues from several disciplines to participate to the project. Cinematography teacher Jouko Seppälä was eager to plan the project with me from Film and television production point of view, with the students of cinematography, screen writing and sound.

Graphic design teachers Jaakko Ruuttunen and Lauri Huikuri got along excited to develop multi-dimensional graphic possibilities of video with their students. Media Engineering teachers Toni Spännäri and Jonna Erikssonguided their students in their 360 video experiments and chose suitable students to this project.

Students and professionals learning

Our tv- and radio production students are used to take over a number of different media production areas in our projects, and we found excellent students for the roles of producer, assistant producers, director, studio director, screen writers, cinematographers, camera assistants, gaffers, script supervisors, set designers, costume designers, stitchers and editors. We also had sound designers, data wranglers, streaming experts, animators, VFX experts and color gradors. Overall there was involved more than thirty students in the production. A part of the team was being kept busy with the music video throughout the whole autumn period, but some of the students had time to make also another 360 short film. Our project was carried out as deeper level professional studies and an innovation project from September 2016 to January 2017.

We made the video for YLE Music Programmes on their online platform. YLE executive producer Johanna Aho, producer Sami Hahtala and director Joonas Josefsson made the production possible in YLE. They booked the band, studio, equipment and the professionals of cinematography (Hannu Kettunen), sound design (Petri Hårdh) and set design (Lea Sipilä). As they hadn´t done anything with 360 video either it was a great learning experience for all of us.

Together we chose the band and the song which was Mikko Joensuu´s Drop Me Down. Sami and Joonas coached us with the script and together with Johanna and our teachers we picked the best story that the students pitched to be completed.

Building the set and shooting

Because in VR and 360 video the place is the story, the team had to figure out with the YLE set designer Lea Sipilä, how the studio should be designed. All the elements of the story had to be be presented naturally to the viewer when he/she moves his head. The team came up with the solution where the band was on the other side of the studio and on the other side there was a screen for graphics.

We recorded the song in one day at YLE studios. We had a rig of six GoPros as our camera. YLE Development Manager of Streaming media, Toni Ljungberg and Research Engineer Vesa Vaarala had made a streaming equipment that we could use as a preview tool during the shootings. This isn´t usually possible when shooting with GoPros. The McGyvers of YLE had really made a valuable tool which should have been useful in the location shootings, too, if there were a place to hide it.

 

We made 5 takes from the song and three of them were stitched on the set, so that the band could be directed a bit more during the shootings.

Because there wasn´t any possibility to preview the shots in locations, the takes had to be shot blindly. Only after test stitching you could see whether the takes were good or not. You couldn´t even be near the camera especially in the shots that were made on a large field. Our director Arto Tommiska and the crew had to hide in a dike nearby while the actress Marja Salo heard the commands via walkie-talkies.

The Grammar of 360 narration

In the takes on both the courtyard and the field, the movement of the actors were the only clue to the viewer, where to look. The script writers Saara Honkanen, Tuomas Meling and Ville Syrjälä had planned to guide the viewer horizontally 360 degrees and vertically from the ground up to the sky by following the characters.

In the shootings timing is also crucial so that the viewer has a possibility to get into the story you want to tell. In the beginning of our course I gave the students a hint to learn from the conventions of theatre, and from coreographers, circus directors and Live Action Role Players. Also set designers have expertise in spatial conceptualization which is one of the most important skills in 360 storytelling, too.

The grammar of 360 narration is not based on editing different sizes of images — close-ups and long shots — one after another, just because in 360 video there is only one size of the image. Instead, everyhing happens inside single shots. You can simulate a close up, though, by moving the character near the camera. But because the cameras have wide angle lenses, the character should almost catch the camera to make the illusion of a close-up. Usually the impression of the size of the images is a very — or extreme — long shot.

Many levels of the story

With the plain video material we were able to tell only the foundation of the story. The graphic designers brought yet a new level and more clues to the story. The Art Directors, Liisi Soroush (directing the visual aestethics of the story) and Johannes Metsälampi (directing the graphic design) together with the rest of the graphic design team, transformed the story’s main character, a Mystery Lady, as a raven. First she appears as a raven in the studio screen, then flies from the screen to the other side the studio space and in the next shot she steps through the gate into a courtyard. In the next shot the Mystery Lady vanishes like ashes to the wind on the road when the song and the story takes the viewer into the beautiful end. Could you believe that the seaside scene was shot on a broad daylight in a very sunny day!

In 360- and VR video, the viewer is the one who tells the story in the end. In the editing room it was possible to set the initial direction where the viewer actually does look first. After the first shot, the scenes were cut so that the Mystery Lady appeared on the same spot the last scene ended. If the viewer doesn´t notice the clues and follow the main character, he/she pops out from scene to scene and needs time to notice what´s going on around him/her. Or the viewer can watch only the field and not the road where something happens. Or follows only the Busy Man (Severi Haapala) in the courtyard and not the Mystery Lady who goes up to the third floor to throw the papers down. The situation simulates reality where you usually don´t notice even half of what´s happening around you. As a 360 storyteller you have to keep that in mind.

In the beginning of our project we discussed, whether we should try to add 360 sound effects to the video, so that they would also serve as clues. Because almost all 360 videos still have stereo sound and also because we are used to listen music as perfectly produced stereo sound through our headphones, we thought we should skip the effects.

Director´s words

Our director Arto Tommiska tells more about technical information about the cameras and software we used. In his story there are also demo shots so that you can see the transformation of the shots. The result is beautiful!

Proudly presenting

I am extremely proud of my students and colleagues (have to mention Kai Ansio, the editing teacher, too)! Co-operation with Yle staff was really great. I also thank actress Marja Salo and actor Severi Haapala, as well as VR artist and researcher Synes Elischka (Aalto University, Helsinki), cinematographer Serdar Ferit and producer Paulina Tervo (Lyfta) and composer and sound designer Aki Silventoinen who shared their experiences and advanced knowledge about VR- and 360 storytelling.

In our next project we will dive into an immersive VR experience in a rally car. To be continued!

More 360 music videos to watch:

The Essential VR Music Videos of 2016

360 music video play list in YouTube

Explore more about 360 storytelling and journalism:

Cinematic VR

Journalism360

This story was originally published in Medium blog 20.3.2017.