Vanhenemme kaikki, ja toiveenamme on saada viett\u00e4\u00e4 my\u00f6s viimeiset ajat yhdess\u00e4 rakkaidemme kanssa. Pelko siit\u00e4, ett\u00e4 joudumme viel\u00e4 viimeisin\u00e4 hetkin\u00e4 toisistamme erillemme, tuottaa turhaa tuskaa ja huolta. Voimmehan luottaa siihen, ett\u00e4 saamme olla l\u00e4hell\u00e4 toisiamme viel\u00e4 vanhana ja muistisairaanakin?<\/p>\n
Muistisairausdiagnoosi on pys\u00e4ytt\u00e4v\u00e4. Sen kuulee arviolta joka vuosi noin 14\u00a0500 suomalaista, ja kaikkiaan Suomessa muistisairautta sairastaa arviolta noin 190\u00a0000 ihmist\u00e4. Muistisairauksista yleisimpi\u00e4 on Alzheimerin tauti sek\u00e4 verisuoniper\u00e4inen muistisairaus. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022.) Sairastuneen lis\u00e4ksi diagnoosi koskettaa my\u00f6s puolisoa, lapsia, yst\u00e4vi\u00e4 sek\u00e4 muita l\u00e4heisi\u00e4 ihmisi\u00e4. Voidaankin siis todeta, ett\u00e4 Suomessa muistisairaus koskettaa jollakin tapaa l\u00e4hes kaikkia meit\u00e4.<\/p>\n
Avioliitto on instituutio, jossa luvataan rakastaa toista my\u00f6t\u00e4 ja vastam\u00e4ess\u00e4 ja olla yhdess\u00e4, kunnes kuolema erottaa. T\u00e4m\u00e4 on tavoite, joka tulee mahdollistaa jokaiselle i\u00e4kk\u00e4\u00e4lle pariskunnalle muistisairaudesta huolimatta ja johon jokaisen vanhustenhuollossa toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon ty\u00f6ntekij\u00e4n \u2013 virka-asemastaan riippumatta \u2013 tulee pyrki\u00e4. Yhteiskunnan tulee tukea yhdess\u00e4oloa siit\u00e4kin huolimatta, ett\u00e4 i\u00e4k\u00e4s pariskunta ei en\u00e4\u00e4 itsen\u00e4isesti yhdess\u00e4 p\u00e4rj\u00e4\u00e4. Hyv\u00e4n ja ennen kaikkea inhimillisen hoidon turvaamisen perusedellytyksen\u00e4 on se, ett\u00e4 vanhus sek\u00e4 h\u00e4nen l\u00e4heisens\u00e4 tulee kuulluksi kaikissa palveluprosessin vaiheissa (Viukari 2015: 39). Monella vanhuksella on huoli siit\u00e4, saako olla rakkaansa vierell\u00e4 viimeisin\u00e4 aikoina. Ja huoli on nykyp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 monen kohdalla valitettavan aito.<\/p>\n
Rakkaus on k\u00e4rsiv\u00e4llinen, rakkaus on lempe\u00e4. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei p\u00f6yhkeile, ei k\u00e4ytt\u00e4ydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele k\u00e4rsim\u00e4\u00e4ns\u00e4 pahaa, ei iloitse v\u00e4\u00e4ryydest\u00e4 vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kest\u00e4\u00e4, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se k\u00e4rsii. Rakkaus ei koskaan katoa. (Raamattu 1992, 1. kor. 13: 4\u20138.)<\/p>\n
Suomessa vanhustenhoito on ajautunut tilanteeseen, jossa hoivan tarve on kasvanut r\u00e4j\u00e4hdysm\u00e4isesti ja samaan aikaan osaavasta henkil\u00f6st\u00f6st\u00e4 on huutava pula. Olemmeko tilanteessa, jossa joudutaan tekem\u00e4\u00e4n inhimillisesti sek\u00e4 eettisesti arveluttavia asumisratkaisuja? Voiko joku muu p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 vanhuksen puolesta h\u00e4nen loppuel\u00e4m\u00e4ns\u00e4 kodista ja saako h\u00e4n asua siell\u00e4 puolisonsa kanssa yhdess\u00e4? Omassa ty\u00f6ss\u00e4ni on tullut vastaan tilanteita, jossa hyvinvointialueen sis\u00e4ll\u00e4 koti on l\u00f6ytynyt monelle muistisairaalle vieraalta paikkakunnalta, vieraiden ihmisten sek\u00e4 asioiden \u00e4\u00e4relt\u00e4, ilman omaa puolisoa ja l\u00e4heisi\u00e4. Kuinka vuosikymmeni\u00e4 yhdess\u00e4 el\u00e4neet aviopuolisot voidaan erottaa toisistaan ja kuka tekee n\u00e4m\u00e4 lopulliset p\u00e4\u00e4t\u00f6kset?<\/p>\n
Muistisairaan sek\u00e4 h\u00e4nen puolisonsa \u00e4\u00e4ni pit\u00e4\u00e4 tulla kuuluviin palvelukent\u00e4ll\u00e4. Osallisuuden sek\u00e4 toimijuuden mahdollistaminen muistisairaalle sek\u00e4 h\u00e4nen puolisolleen heid\u00e4n oman el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 t\u00e4rke\u00e4ss\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6ksenteossa on oltava selv\u00e4 asia. Vanhuksella on oltava p\u00e4\u00e4t\u00f6s- ja toimeenpanovaltaa omaan el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 ja t\u00e4ten siis oikeus p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 omista asioistaan ja niiden toteuttamisesta (Rantanen 2022: 104).<\/p>\n
T\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 t\u00e4m\u00e4 ei l\u00e4hesk\u00e4\u00e4n aina toteudu ja asian kanssa kipuilee liian moni muistisairas ja h\u00e4nen l\u00e4heisens\u00e4. Pelko tulevaisuudesta ja toisen menett\u00e4misest\u00e4 jo ennen kuolemaa tuntuu kohtuuttomalta. P\u00e4\u00e4tt\u00e4jiemme p\u00e4\u00e4t\u00f6sten tulisi tukea muistisairaidemme sek\u00e4 heid\u00e4n l\u00e4heistens\u00e4 mahdollisuutta viett\u00e4\u00e4 my\u00f6s viimeiset vuodet ja kuukaudet l\u00e4hell\u00e4 toisiaan. Hoivapaikan<\/p>\n
j\u00e4rjestelyss\u00e4 p\u00e4\u00e4paino tulee olla muistisairaan sek\u00e4 h\u00e4nen l\u00e4heisens\u00e4 toiveilla ja tarpeilla, ei yhteiskunnan palvelurattaiden kankeilla ja usein my\u00f6s ep\u00e4inhimillisill\u00e4 toimintamalleilla. T\u00e4m\u00e4 on my\u00f6s arvokysymys p\u00e4\u00e4tt\u00e4jiemme suuntaan.<\/p>\n
Ja onko kenell\u00e4k\u00e4\u00e4n meist\u00e4 edes oikeutta erottaa kahta ihmist\u00e4 toisistaan ennen kuolemaa?<\/p>\n
<\/p>\n